Olin jonkunlaisen suunnitelman tehnyt paperille piirrellen etukäteen, mitä tavaroita olisi kiva laittaa ikkunoihin. Sain tässä asiassa aika vapaat kädet yrittäjältä, mikä oli mukavaa. Toiveena oli kesään sopivia tuotteita esille.
Lisäksi näyteikkunoiden tuli näyttää hyvältä myös liikkeen sisältäpäin katsottuna.
Ikkunat pestiin vain sisältä, koska ulkona tehtiin juuri sinä päivänä uutta terassia ikkunoiden eteen.
Lisäksi olin valinnut ikkunoihin teemat:
1. PUUTARHA
2. SISUSTUS-JA LAHJATAVARA
3. MERI- JA KALASTUSTEEMA ( tämä idea yhdessä opettajan kanssa.)
Minä pääsin somistamaan yksin AniMatZoon 3 sisustuspuodin puolen näyteikkunaa, työparini ollessa poissa.
Onneksi ihana opettaja Minna kävi neuvomassa ja opastamassa.
Tämä oli minun ensimmäinen kertani koskaan, kun teen näyteikkunoiden somistusta livenä. Lopputulokseen olen tyytyväinen suhteutettuna siihen, että työskentelin yksin ja aika ei riittänyt kaikkeen millään. Hinnat ja valoasiat jäi puuttumaan. Vaikkakin valoasiaan ei ilmeisesti ollut ennenkään panostettu eikä hintoja ollut tapana laittaa esille...
Olin omasta tahdostani "hiukan ylitöissä",jotta sain myös muutamia hyllymuutoksia tehtyä aivan ikkunoiden lähellä. Kivaa olisi ollut järjestellä koko sisustuspuodin puoli uusiksi:) Mutta siihen olisi vaadittu useampi työpäivä ja mieluusti työkaveri avuksi.
Tässä kuvia liikkeen näyte-ikkunoista ENNEN ja JÄLKEEN MUUTOKSEN sekä ulkoa kuvattuna ja sisältäpäin.
Kaikki näyteikkunat ulkoapäin kuvattuna ENNEN MUUTOSTA
Tässä kuva lähempää näyteikkunoista ENNEN MUUTOSTA
Tässä kuva näyteikkunoista MUUTOKSEN JÄLKEEN
1. PUUTARHA 2. SISUSTUS-JA LAHJATAVARA 3. MERI- JA KALASTUS
Tässä vielä lisää lähikuvia muutoksista:
ENNEN IKKUNA 1.
HYLLYT ENNEN MUUTOSTA
HYLLYT MUUTOKSEN JÄLKEEN
MUUTOKSEN JÄLKEEN IKKUNA 1.
1. PUUTARHA NÄYTE-IKKUNA, ULKOAPÄIN MUUTOKSEN JÄLKEEN
IKKUNA 2. ENNEN MUUTOSTA
HYLLYT KESKELLÄ OIKEALLA ENNEN MUUTOSTA
HYLLYT KESKELLÄ OIKEALLA MUUTOKSEN JÄLKEEN
HYLLYT KESKELLÄ VASEMMALLA ENNEN MUUTOSTA
HYLLYT KESKELLÄ VASEMMALLA MUUTOKSEN JÄLKEEN
2. SISUSTUS- JA LAHJATAVARA IKKUNA MUUTOKSEN JÄLKEEN
2. SISUSTUS- JA LAHJATAVARA IKKUNA, ULKOAPÄIN MUUTOKSEN JÄLKEEN
IKKUNA 3. ENNEN MUUTOSTA
3. MERI- JA KALASTUS IKKUNA MUUTOKSEN JÄLKEEN
3. MERI-JA KALASTUS IKKUNA, ULKOAPÄIN MUUTOKSEN JÄLKEEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti